Ravintola meren äärellä

April 30, 2021

Kun yhdistetään taitavat keittiömestarit, parhaat raaka-aineet ja saariston kesä, mitä syntyy? Gastronominen ruokaelämys meren äärellä ravintola Hyppeis värdshusissa. 

Kun kolme vuotta sitten ostimme hotelli- ja ravintola Hyppeis värdshusin, meillä oli selkeä visio siitä, että ruoan pitää yksinkertaisesti olla hyvää. Sen pitää olla lähellä tuotetuista raaka-ainesta tehtyä, mutta ei liian fiiniä. Mutta mistä saisimme sellaisen kokin, joka tulee vain kesäkaudeksi töihin kauaksi saaristoon? Asiaa ääneen pohdittuamme ystävämme Anssi ehdotti, että miksi emme ottaisi useampaa kokkia töihin vuorotellen. Näin syntyi idea viikottain vaihtuvista kokeista. 

Laitoimme verkot vesille ja ensimmäisenä saarelle saapui neljä kokkia. Tänä kesänä heitä on jo yhdeksän ja useampi tulee toista tai kolmatta kesää saaristoon. Kokeistamme Johannes Berlin on ollut mukana alusta asti. Hän on sparranut, ideoinut ja kehittänyt konseptiamme. Johannesta meidän on myös kiittäminen loistavasta kokkijoukostamme, sillä suurin osa heistä tulee Johanneksen verkostojan kautta. Ja ihan kuten meillekin, saaristosta on tullut Johannekselle rakas paikka, jopa niin rakas, että hän viettää Hyppeisissä melkein koko kesän. Omien kokkiviikkojensa jälkeen aamiais- ja lounastarjoilut ovat Johanneksen vastuulla. 

Sinun ei tarvitse olla foodie vieraillaksesi meillä. Riittää, että tykkäät syödä hyvin.

Kokkikonseptimme suosio yllätti meidät täysin. Ravintolamme iltakattauksiin on ollut jonoa jokaisena kesänä. Kesällä 2020 katoimme illallispöydät myös puutarhaan sään salliessa. Näin pystyimme tarjoamaan useammalle mahdollisuuden tulla nauttimaan hyvästä ruoasta kauniissa saaristolasmiljöössä meren rannalla. 

Meidän mielestämme on ainutkertaista, että saaristosta saa yhdeksän viikon ajan joka viikko jotain uutta ja yllätyksellistä. Sinun ei tarvitse olla foodie vieraillaksesi meillä, riittää, että tykkäät syödä hyvin. 

Mutta miksi huippukokit tulevat Hyppeisiin? Varaa pöytä illalliselle ja tule kysymään sitä heiltä itseltään! Varaa pöytä puh. 040 175 9880.

Vierailevien keittiömestariemme kattaukset ovat tiistaista sunnuntaihin alkaen klo 17.

Sydämellisesti tervetuloa! 

Hyppeis värdshusin kokkivieraat kesällä 2021

15.–27.6. Johannes Berlin
29.6.–4.7. Patrik Lindström
6.–11.7. Markus Murtovaara
13.-18.7. Erno Kemi
20.-25.7. Samuil Angelov
27.7.–1.8. Antti Asujamaa
3.-8.8. Oona Bondestam
10.-15.8. Kari Julin ja Matias Haapsaari
17.-22.8. Kari Julin

Ruoka on elämys, mutta se on paljon muutakin.

March 24, 2021

Meille ruoka on elämys, nautinto ja makujen sinfonia. Se on kiireetöntä yhdessäoloa ystävien kanssa, muistojen luomista ja elämästä nauttimista. Se on laadukkaita ja maukkaita raaka-aineita, joiden aidot maut tulevat esiin kokkien taitavissa käsissä.

Emme tarjoile pikaruokaelämyksiä ja puolivalmisteita, vaan ravintolamme ruoka valmistetaan alusta loppuun asti omassa keittiössämme. Käytämme pääasiassa lähellä tuotettuja ja kauden raaka-aineita. Tunnemme tuottajamme henkilökohtaisesti - perunamme tulevat naapurista Niklakselta, naudanliha Korppoosta Johannalta ja lampaanliha Nauvosta Kirsiltä, kalat Houtskarista ja Paraisilta. Kotimaisuus on meille tärkeää, niin ekologisista kuin eettisistäkin syistä. Emme kuitenkaan sulje pois ulkomaalaisia herkkuja, etenkään aikana, jolloin vain voimme haaveilla ruokamatkasta muihin maihin. Mutta miksi lähteä kauemmaksi? “Tunnelma täällä on kuin italialaisessa bistrossa”, totesi eräs ihana vieraamme viime kesänä.

Kesällä ruokaelämyksestä vastaavat maailman ihanimmat ja ammattitaitoisimmat kokkimme. Heitä on tänä kesänä kaikkiaan kahdeksan: Johannes Berlin, Erno Kemi, Patrik Lindström, Antti Asujamaa, Oona Bondestam, Matias Haapsaari, Kari Julin ja Markus Murtovaara. He tulevat vuorollaan saaristoon viikoksi, joten menyymme vaihtuu kesällä viikottain, aina juhannuksesta elokuun toiseksi viimeiselle viikolle. Aah, mikä elämys on päästä nauttimaan joka viikko uusia yllättäviä makuja!

Ihania elämyksiä, niitä me haluamme tarjota sinulle. Rentoa ja välitöntä tunnelmaa, sydämellistä palvelua. Hersyviä hetkiä ystävien, rakkaiden ja ruoan sekä juoman parissa.

Tervetuloa!

Webpage by Ubuntu Productions (Korpo) | Images by Abo CreativesEat Turku, Suvi Elo and Ubuntu Productions
Label
chevron-down