Oletko koskaan miettinyt, miltä suomalainen saaristo kuulostaa? Turussa hiljattain kuuntelemani konsertti sai minut pohtimaan saariston vuodenaikoja sinfoniana. Lähde kanssani tälle melodiselle matkalle, jossa kesä soi Vivaldin ilona, syksy kuiskaa Rachmaninovin kaihoa, talvi syleilee Beethovenin hiljaisuutta ja kevät herää Dvořákin toivolla. Anna saariston luonnonorkesterin viedä sinut unohtumattomalle seikkailulle. Tässä oma näkemykseni siitä, miltä saaristo kuulostaisi sinfoniaorkesterin soittamana.

Kesä: Vivaldin "Kevät" (kyllä, se sopii myös kesään!)
Tiedän, tämä on teknisesti Kevät Vivaldin kuuluisasta Neljästä vuodenajasta, mutta lue perustelut valinnalleni. Tämä kappale on täynnä iloa ja liikettä – aivan kuten saaristo kesällä. Viulujen kepeät sävelet muistuttavat elämän vilinästä: veneitä liikkumassa merellä, ihmisten naurua rannoilla ja aurinkoisia päiviä, jotka venyvät pitkälle yöhön.

Kesä saaristossa on täynnä iloa ja riemua. Vesi on juuri ja juuri tarpeeksi lämmintä uimiseen (jos olet tarpeeksi rohkea), ilmassa tuoksuu suola ja aurinkorasva, ja aina jossain grillataan jotain herkullista. Kesä on eloisa, täynnä elämää ja huolettomia lomapäiviä. Vivaldin sävelet vangitsevat tämän kesäisen tunnelman täydellisesti.

Syksy: Rachmaninovin "Vocalise"
Kun lehdet muuttuvat hehkuvan punaisiksi ja vedet viilenevät, saariston ylle laskeutuu haikea kauneus. Rachmaninovin Vocalise tuntuu syksyltä – sydäntä särkevän kaunis, hieman surumielinen.

Tämä on hyvästien aikaa. Turistivirta hiipuu, suurin osa mökkiläisistä sulkevat kesäkotinsa ja linnut suuntaavat lämpimämpiin maisemiin. Syysmyrskyt saapuvat ja meri muuttuu kimaltavasta sinisestä syväksi harmaaksi. Haikeudesta huolimatta saaristo palaa hiljalleen omaksi rauhalliseksi itsekseen, ja siinä on oma lohduttava kauneutensa.

Talvi: Beethovenin "Kuutamosonaatti"
Ah, talvi! Vuodenaika, jolloin saaristo vaipuu pimeyden syliin ja hiljaisuus on niin syvä, että voit kuulla oman sydämenlyöntisi. Beethovenin Kuutamosonaatti sopii täydellisesti tähän tunnelmaan. Se on rauhallinen, pohdiskeleva ja hieman aavemainen – aivan kuten tähtikirkas talviyö ja jäätynyt meri.

Mutta talvi ei ole pelkkää yksinäisyyttä. Saarella tapahtuu vaikka mitä, kun paikalliset osallistuvat harrastuksiin, tapaavat toisiaan ja osallistuvat talven tapahtumiin. Ja kyllä, välillä sataa räntää ja tuuli ulvoo niin, että katon irtoaminen paikoiltaan tuntuu mahdolliselta (ja näin on käynytkin). Mutta talvhitaassa tahdissa ja sisällä pysymisen lämmössä on jotain erityisen lohduttavaa.

Kevät: Dvořákin "Sinfonia nro 9, Uudesta maailmasta" (Largo)
Kun kevät saapuu saaristoon, tuntuu kuin koko maailma heräisi pitkiltä päiväunilta. Dvořákin Largo Sinfonia nro 9 on täynnä toivoa, ja eikö juuri sitä kevät ole? Pehmeät, kaartuvat sävelet sopivat täydellisesti ensimmäisiin maasta ylös puskeviin vihreisiin versoihin, lintujen paluuseen ja elämän lempeään heräämiseen saaristossa.

Kevät on täynnä pieniä ihmeitä – krookuksia, jotka puskevat kohti valo lumen alta, jääpeitteestä vapautuvaa merta ja valoa, joka pidentyy päivä päivältä. Keväässä on odotuksen tunnelmaa, lupaus kesän paluusta. Dvořákin musiikki vangitsee tämän uuden alun tunnelman niin hyvin, että tuntuu kuin hän olisi itse käynyt saaristossa.

Tässä se oli hyvät lukijat: saariston sinfonia muutaman säveltäjän siivin. Jos klassinen musiikki ei ole sinun juttusi, niin luonnollakin on aika hyvä soittolista. Oli kyseessä sitten kesän iloinen kuhina, syksyn kaunis haikeus, talven syvä rauha tai kevään toiveikas herääminen, saaristolla on omat sävellyksenä, jotka on vertaansa vailla. Jos joskus pääset käymään saaristossa, toivon, että kuulet luonnon tarjoaman musiikin. Sydämellisesti tervetuloa!

Lämpöisin saaristoterkuin,
Outi